Naiset tasapeliin Kooveen vieraana - Sunnuntaina TPS saapuu Auroralle!10.11.2013 Maaottelutauolta palannut Naisten Salibandyliiga jatkui PSS:n osalta matkapelillä Kooveen vieraaksi. Tampereella vastaan asettui suunnilleen samoilla sijoilla majaileva Koovee, joten pisteet olisivat erittäin tärkeitä molemmille joukkueille. Paremmuutta ei pystytty tällä kertaa ratkaisemaan, vaan pisteet jaettiin lopulta jatkoajan jälkeenkin lukemin 4-4 (2-1,0-2,2-1,0-0). Lähtökohdat Ottelusta osattiin odottaa erittäin tasaista, jossa selvää ennakkosuosikkia ei ollut. PSS:lla oli alla Suomen Cup mukaan lukien jo 4:n ottelun voittoputki, johon tänään Koovee lähti hakemaan muutosta Kauppien supersisarusten, sekä huippuvaarallisen ex-PSS taituri Senni Hietasen johdolla. Ottelun kulku Ottelun alkua väritti harhasyötöt, virheet, sekä molempien joukkueiden hieman varovainen ja huolimaton työskentely. Koovee vastasi illan avausosumasta, kun Veera Kauppi murtautui vasemmalta läpi ja laukoi rystyltä pallon Krista Niemisen taakse. Avauserä oli Hulttiojengiltä heikko, pallo poltti lavoissa, kotijoukkueen pelaajia unohtui vapaaksi, ja maalintekopaikat olivat harvassa. Kooveen maalivahti Laaksolle merkattiin vain 1 torjunta. Yksi erän harvoista tilanteista hyödynnettiin kuitenkin; Ella Holmberg laukoi maalin edestä pallon kotikehikon kattoon Linda Törnqvistin syötöstä: 1-1. 3 minuuttia ennen erän loppua Tiia Lehikoiselle tuomittiin 2 minuutin jäähy korkeasta mailasta, joka herätti kaikessa kyseenalaisuudessaan keskustelua porvoolaisleirissä. Kauaa ei Koovee tarvinnut, kun Senni Hietasen pelätty ranne puhui, ja pallo PSS maalin ylänurkkaan. Ensimmäiselle tauolle kotijoukkueen 2-1 johdossa. Toiseen erään tuli selvästi piristynyt porvoolaisjoukkue. Ihan erän alkua lukuun ottamatta pallollinen peli oli paikoin jo hyvää, ja myös puolustuksessa tehtiin töitä paremmalla tasolla. Ajassa 26.48 yritys palkittiin, kun Ella Holmberg iski illan toisensa. Henna Uljuan syötöstä pallo katiskaan, ja taululla 2-2. Porvoolaiset jatkoivat hallintaa, ja pelasivat kovaa oman maalin edessä. Esimerkkinä toimi Noona Björkman, joka muistutti vastustajaa Hulttioiden maalialueen pyhyydestä painamalla Koovee pelurin voimalla mattoon. Toinen erä oli ajoittaisesta kovasta taistelusta huolimatta jäähytön. Hulttiot saivat ’pukukoppimaalin’ maukkaaseen paikkaan, kun Linda Törnqvist iski lukemat 2-3 taululle Henna Uljuan syötöstä vain 30 sekuntia ennen erän loppua. Kolmas erä, ja Koovee tuli uudella innolla. PSS ei pystynyt toisen erän tasoa pitämään, ja 4 minuutin pelin jälkeen taululla komeilikin 3-3: Oona Kauppi – Veera Kauppi akseli osoitti jälleen vaarallisuutensa. Erän puolessa välissä Annina Mero otti jäähyn korkeasta mailasta, ja kotikatsomoa huudatettiin jälleen. Veera Kaupin nopea poikittaissyöttö tavoitti Senni Hietasen jonka suora veto puhui tuhoisasti. Aika kellossa kului nopeasti, ja muutama minuutti ennen loppua porvoolaisvalmennus otti aikalisän ja fläpille piirrettiin kuviot 6 vs 5 peliin. Paikkoja luotiinkin mutta ei tulosta, ja digitaalit kävivät jo viimeistä minuuttia. Viime hetkillä kuitenkin Isa Björkellin syöttö tavoitti Noona Björkmannin, jonka laukaus upposi kotiverkkoon ajassa 59.29. Jatkoajalla PSS sai luotua joitakin paikkoja, mutta parhaat paikat avautuivat Kooveelle. Krista Nieminen pysäytti Hietasen erinomaisen laukauksen, ja hetkeä myöhemmin PSS maalinedushässäkän jälkeen kotijoukkueelle tarjottiin jo lähes tyhjää maalia, mutta PSS:n onneksi laukaus suuntautui päätyseinän mainostauluihin. Lopputulos 4-4 oli sekavasta pelinkuvasta, ja molempien joukkueiden hallintajaksoista johtuen melko oikeudenmukainen. Ratkaisu ja ottelun hahmot Jälleen palkittiin hulttioiden usko ja taistelutahto, ja noustiin takaa tasoihin viime hetkillä. Peli oli kuitenkin erittäin epätasaista pelaamista vierasjoukkueelta, ja kokonaisuudessaan pelin taso ei noussut erityisen korkeaksi kummaltakaan joukkueelta. Porvoolaisten parhaana palkittiin Linda Törnqvist (1+1). Henna Uljua (0+2)ja Ella Holmberg (2+0) olivat, ei niin kovin yllättäen, pisteillä ja Noona Björkmanille tuntuu sopivan tärkeiden maalien viimeisteleminen. Kooveelta Oona ja Veera Kauppi olivat odotetun vaarallisia, ja ottelun parhaana palkittu Senni Hietanen kruunasi iltansa parilla komealla yv-osumalla. PSS:n ei tarvitse kovin pitkään odotella seuraavaa ottelua, kun jo sunnuntaina se pääsee kotikentälleen hakemaan lisäpisteitä ja parantamaan otteitaan. TPS saapuu Auroralle klo 17:00 ja Isänpäivää vietetään siis jännittävissä merkeissä. Tervetuloa! Sarjataulukko ja otteluohjelma Teksti: The Statusmaster |