Björkman räjäytti Auroran katon taivaan tuuliin ajassa 69:46 - Liiganaisten Cup-taival jatkuu! (+maalikooste ja lehdistötilaisuus)
28.10.2013
Perjantain liigakohtaamisessa tappion kärsinyt West Coast Sheriffs saapui revanssimielessä Auroralle, tiedossa oli siis uusintaottelu, nyt kuitenkin ohjelmassa Suomen Cupin 3. kierros. Panoksena paikka 8 parhaan joukossa tylyllä tulos tai ulos - periaatteella.
Lähtökohdat
Asenne ja tahto olivat taas avainasemassa, kun Auroralle saapui varmastikin revanssia janoava ja nälkäinen vierasjoukkue. Sheriffs pelasi paikoin erittäin hyvin kotonaan perjantaina Hulttioita vastaan, ja vaikka kotijoukkuetta saattoi pitää hienoisena ennakkosuosikkina, odotettavissa oli jälleen kova taistelu, josta jatkopaikka ei kävelemällä irtoaisi. Ketjuja oli väännelty hieman uuteen uskoon, ja maalille asettui loukkaantumisen jälkeen kauden ensimmäiseen peliinsä Alisa Levälampi.
Ottelun kulku
Ottelun alku ei tarjonnut suuria yllätyksiä; Sheriffit pelasivat kovaa, ennakkoluulottomasti ja aggressiivisesti karvaten, mutta kotimaalille ei hirveästi vaaranpaikkoja muodostunut. Jälleen hiukan verkkaisesti syttynyt Hulttiokone saatiin käyntiin ennen erän puoliväliä, ja komean kuvion päätteeksi Milla Korhonen latoi vasemmalta laidalta pallon häkkiin Henna Uljuan esityöstä. Sheriffien yritys kuitenkin palkittiin 5 minuuttia ennen erän loppua, kun Hulttiopuolustuksen peitosta lähtenyt laukaus upposi kotinuottaan.
Toinen erä, ja tuskin oli PSS penkki ehtinyt alas istua, kun kotijoukkueen maaliverkot laitettiin rullalle jälleen, Auroran tulostaulu näytti erää kuluneen 17 sekuntia kun tulostaululla komeili 1-2. Tilannetta ei myöskään helpottanut ennen erän puoliväliä tullut jäähy. Hulttio-av kesti kuitenkin Sheriffs-pakkopelin hyvin: pallon karvaus omille, nousu vastustajan päätyyn, tuloksena Kristiina Järvisen syöttö maalin eteen ja Ella Holmbergin kylmä viimeistely, ja taululle 2-2.
Kolmannen erän alku oli murheellisen tuttu, ensimmäinen minuutti käynnissä ja Sheriffs iskee 2-3 johtoon. PSS pääsee kuitenkin illan toista yv-peliä kokeilemaan. Hyvän pyörityksen jälkeisen kulmavaparin päätteeksi pallo ajautuu maalin eteen ja löytyy kohta vierashäkistä. Kapteeni Henna Uljualle passaa, Ja Krisse Järvinen viimeistelee. 3-3 tilanteessa edetään pitkään, mutta kumpikaan joukkue ei erityisemmin jarruttele jatkoaikaa odotellen. Sheriffs tarrautuu jatkopaikkaa kiinni, kun maalin edestä erittäin taidokas osuma ohjautuu erittäin hyvän pelin pelanneen Alisa Levälammen taakse. Hulttiot eivät luovuttaneet. Kellossa vielä aikaa jäljellä ja painetta saadaan vastustajan maalille. Ajassa 57.52 tuomareiden pilli soi jäähyn merkiksi, ja PSS-valmennus miettii pikaisesti lähdetäänkö suoraan kuudella neljää vastaan. Päätöstä helpottaa kuitenkin huomio siitä, että jäähy tulikin kotijoukkueelle, 6 pelaajaa kentällä.
Alivoimanelikko kentälle, ja viides pelaaja kehiin heti kun pallo saadaan on siis ainut ratkaisu. Sheriffs pyörittää rauhallisesti ylivoiman alun, mutta Hulttoiden aggressiivinen alivoima karvaa pallon omille. Levälampi maalilta pois ja palloa ylöspäin. Paine saadaankin vierasmaalille, ja Sheriffs puolustus joutuu rikkomaan maalintekopaikassa jäähyn arvoisesti, ja tuomareiden kädet nousevat ylös rangaistuslaukauksen merkiksi. Hulttiokapu Uljualla herkullinen paikka tasoittaa ottelu: rauhallinen kuljetus maalia kohti, siirto kämmeltä rystylle ja rystyltä kämmenelle, siitä kaunis harhautus, jonka seurauksena maalivahti kellahtaa sivuun, ja näin minuutti ennen loppua peli tasan. Loppu alivoima kestetään ja seuraa jatkoaika.
Pallo siis jälleen keskelle, ja yleisölle tarjolla Cup-draamaa parhaimmillaan. Jatkoajalla peli aaltoilee tasaisesti, PSS:llä on paikkansa, mutta myös Sheriffs vierailee vaarallisesti muutaman kerran kotimaalilla, jossa Allu Levälampi ottaa muutaman mainion torjunnan. 10 minuutin jatkoaika on kulumassa loppuun, mutta loppuhetkillä Noona Björkman saa syötön Anniina Merolta, ja kanttaa vedolle keskialueella. Tulinen ranne uppoaa Sheriffs maaliin ajassa 69.46, ja kotijoukkueen juhlat alkavat.
Alla olevalta koostevideolta voi tsekata ottelun kaikki maalit.
Ratkaisu ja ottelun hahmot
Pienten marginaalien peli, joka olisi helposti voinut päättyä toisinkin. Hulttioiden maltti, usko voittoon, ja taistelu loppuun asti toi kuitenkin hienosti jatkopaikan. Rankan treenijakson ja tiukan viikonlopun jälkeen varsinaisen peliajan lopun jäähy olisi saattanut lannistaa, mutta joukkue näytti uskomattomalla tavalla kuinka periksi ei anneta.
Henna Uljua johti jälleen joukkojaan tehden valtavan määrän töitä, ja siinä sivussa 2+1 tehot. Erinomaisen alkukauden pelannut tulokaspakki Krisse Järvinen oli vahva (0+2), ja Noona Björkman osoitti jälleen että ratkaisijan viitta on sopivaa kokoa. Maalivahti Alisa Levälampi sai kauden avauspelinsä hankalaan paikkaan, mutta suoriutui erinomaisesti.
Hulttiot siirtyvät siis alkavalle maajoukkuetauolle mukavassa voittoputkessa, sarjassa seuraavat pelit ovat edessä 9. ja 10. marraskuuta. Lauantaina matkataan Tampereelle KooVeen vieraaksi, ja sunnuntaina 10.11 Auroralle saapuu TPS Turusta.