M1: Salba katkaisi edustuksen voittoputken15.12.2013 Sarjajohtaja parempi kotonaan Ennätystasaisen miesten Divarin sarjajohtaja Salba oli kotonaan Raumalla, kolmannen erän loppukirin myötä, parempi luvuin 9-3 (3-1,0-1,6-1). Ensimmäinen erä oli luvuiltaan tasainen, vaikka kotijoukkueen maalivahdille kertyi torjuntoja vain kolme kappaletta, kun taas ensiesiintymisen PSS:n riveissä tehneelle Ville Jokiselle niitä kertyi kymmenen. Edustus oli alun maalillaan hetken johdossakin, kunnes Salba niittasi ensin tasoituksen ylivoimalla ja johtomaalin tasaviisikolla ensierän viimeisen neljänneksen alussa. Kahden maalin johtoon kotijoukkue pääsi vielä toisella ylivoimamaalillaan aivan ensimmäisen erän loppuhetkillä. Toisessa erässä ei tilastollisesti montaa merkintää tullut ja edustus tekikin erän ainoan osuman ylivoimalla ja kun alivoima kesti mainiosti erän puolivälin jälkeen, niin erävoitto saavutettiin tarkalla puolustamisella. Tällä kertaa vain ei yhden erän voittaminen tuonut mukanaan otteluvoittoa, sillä kolmannessa erässä kotijoukkueen onnistui maalaamaan kuudesti edustuksen yhtä vastaan ja loppulukemiksi ehkä turhankin isot lukemat. "Salba oli erinomainen ja äärimmäisen hyvä kääntämään peliä omasta päästä hyökkäyspäähän. Koitimme roikkua mukana mahdollisimman pitkään, mutta kurinalaisesti pelannut kotijoukkue oli selvästi parempi". Kertoi päävalmentaja Jere Kinanen ja jatkoi " Meillä oli kaksi ensikertalaista mukanamme eli Jokisen Ville maalilla ja Alex Fredriksson kolmannessa kentällisessä ja molemmat pelasivat hyvin. Musta hetki osui kolmanteen erään ja vaikka tsemi säilyi loppuun asti mainiosti, niin tuloksellisesti Salba oli parempi tänään. Voivat olla lähellä jopa liiganousua." Edustuksen seuraava ottelu pelataan Auroralla 21.12.-13 klo 17.00, kun vastaan asettuu kärkipään joukkue SB Vaasa. Tervetuloa kannustamaan ! |