M1: Edustus murskasi sarjajumbon26.11.2013 Ilves täysin vastaantulijaEdustus matkasi sunnuntaina Tampereelle, jossa vastaan asettui sarjan viimeisenä majaileva Tampereen Ilves. Ottelusta ei loppujen lopuksi kehittynyt minkäänlaista jännitysnäytelmää, vaikka kotijoukkue ehtikin johtaa ottelua kaikkiaan 9 minuuttia ja 28 sekuntia heti ottelun alussa, tehtyään ensimmäisen maalin ajassa 00:27 siirretyn rangaistuksen aikana. Ottelun loppunumerot 4-15 (1-4,0-5,3-6) kertovat, että porvoolaiset olivat joka erässä selkeästi kotijoukkuetta edellä ja onnistumisia tulikin laajalla rintamalla. Ilves lähti otteluun hyvin valmistautuneena ja mahdollisuuksiinsa uskoen, katsomovalmentajia myöten, mutta voiton karattua, näkyi turhautumisia jäähyjen merkeissä. Ottelun erikoisuuksiin kuuluu, että kotijoukkueen toisen maalin syöttäjä, kolmannen erän alussa, on istunut samanaikaisesti henkilökohtaista 10 minuutin rangaistusta. Mutta Tampereellahan kaikki on mahdollista. Ottelu ratkesi joukkuepelaamiseen, sillä edustuksella oli tiiviit viisikot, jolloin pelinopeus säilyi ja tuet löytyivät helposti, kun taas kotijoukkueen pelaaminen perustui enemmän henkilökohtaisiin yrityksiin. Pelivideo käy varmaan hyvänä opetusvideona Tampereella joukkuepelaamisesta. Porvoolaisten pisterohmuina löytyvät jälleen tutut nimet, sillä eniten pisteitä rohmusivat tällä kertaa Kevin Nylund 1+7, Artis Raitums 5+2 sekä Oliver Järvinen 2+3. Katso otteluraportti tästä linkistä. Katso ennätystasainen sarjataulukko tästä linkistä. Edustus kohtaa seuraavaksi sarjanousija LaSB:in vierasottelussa 29.11.2013 |