Happee kaatui vahvalla esityksellä kotikentällä - Katso maalikooste ja lehdistötilaisuus!25.11.2013 Sunnuntai-iltaan erittäin hienolla taisteluilmeellä saapunut kotijoukkue piti pisteet Auroralla tiukassa taistelussa liigan kärkikastiin kuuluvaa Happeeta vastaan. PSS pelasi vahvasti läpi ottelun ja kirjautti lopulta tulostaululle 4-3 (2-0,2-1,0-2) voittolukemat. Lähtökohdat Kirpeässä sunnuntaisessa pakkasillassa riitti lämpöä; Auroralla kohtasivat aivan liigan terävimmän kärjen takana majailevat PSS sekä Jyväskylän ylpeys, Happee. PSS:llä oli takanaan selkeä Cup-voitto, jota ennen SB Pro naulasi rumat lukemat taululle. Happeella vuorossa tuplaviikonlopun toinen osa, lauantaina Erä III jäi jalkoihin lukemin 2-7. Kauden alla pelatussa harjoitusottelussa Happee oli vielä selkeästi edellä lukemin 4-0. Ottelun kulku PSS aloitti ottelun vahvasti, ja jo ensimmäisellä minuutilla Noona Björkman tarjoili kuulan Ella Holmbergille (kuvassa), joka niittasi avausosuman komeasti riman alle. Hulttiot jatkoivat hienosti, peliä rytmitettiin hyvin ja itseluottamus näkyi jokaisen pelaajan otteissa. Happee pystyi ajoittain painamaan myös peliä PSS –päätyyn, mutta maalivahti Krista Nieminen hoiti tonttinsa erinomaisesti. Erän 16. minuutilla Minna Nurmi taisteli vasemmalla laidalla, ja tarjoili loistavasti pallon takatolpalle, josta Daniela Westerlund iski kopeasti hulttiot ja kahden maalin johtoon. Tuuletukset ja pallo talteen ensimmäisen liigamaalin kunniaksi! Torjuntojen valossa ensimmäinen erä oli Happeen heiniä, Niemisellä 7 koppia, ja Happeen Minna Paasulla 3. Hulttioiden hyvä vire jatkui toisessa erässä, pallo liikkui ja jalat toimivat, ja Happee oli vaikeuksissa. Kesken PSS paineen Happeen vastahyökkäys toimi. Maalivahti Paasun pitkä avaus tavoitti Mari Tuppuraisen, jonka laukaus otti kimmokkeen PSS pakista, ja yllätti Krista Niemisen. Erän puolessa välissä Isa Björkell pelattiin vapaaksi vastustajan maalin eteen, ja Happee puolustus oli pakotettu rikkomaan; tuloksena rangaistuslaukaus. Kapteeni Henna Uljua asettui ampumaan, rauhallinen kuljetus, viileät harhautukset ja Happeen maalivahdille ei juurikaan mahdollisuuksia annettu; ansaittu 3-1 johto taululle. Pari erää takana ehkäpä kauden parasta ja tasapainoisinta peliä, ja pari minuuttia ennen erän loppua päästiin vielä testaamaan ylivoimaa. Ella Holmberg ehti kerran jo tykittää pallon ristikkoon, mutta toisella kerralla onnistui. Erää kellossa jäljellä 10 sekuntia, kun Holmberg nousi maalin edustalle ja iski taukolukemiksi 4-1 Isa Björkellin esityöstä. PSS:n nuori joukkue siirtyy hyvistä asetelmista neljän viikon MM-kisatauolle. Kolmanteen erään lähdettiin siis mukavista asemista, mutta Happee ei luovuttanut. Erän puoleen väliin asti lukemat säilyvät muuttumattomina, mutta ajassa 51.13 Happeen Aino-Maija Laaksonen haisteli PSS puolustuksen harhasyötön, ja iski parhailta paikoilta pallon PSS verkkoon. Muutama minuutti eteenpäin ja PSS maalinedustalla oli jälleen ruuhkaa. Lopulta irtopallon iski Niemisen selän taakse Jenni Timonen, ja Happee oli noussut maalin päähän. PSS kesti Happeen paineen, ja hiukan helpotusta tarjoiltiin ajassa 59.16, kun Happeelle vihellettiin 2 minuutin jäähy. Ella Holmberg ehti vielä haastaa Happee maalivahdin ollen yksin läpi, mutta ilman tulosta tällä kertaa. Happee ehti vielä ilman maalivahtia luoda muutamia tilanteita. Viimeiset, tuskallisen hitaat sekunnit kuitenkin kestettiin,lopputuloksena riemukas 4-3 voitto. Ottelun maalikooste Ottelun hahmot ja ratkaisu
|