M1: Suomen Cup taival jatkuu 5. kierrokselle29.10.2013 Miehet jatkoon Teho Sport Suomen Cupissa
Voima - PSS 2-3 rl (0-1,2-0,0-1)
Edustus aloitti taipaleensa Suomen Cupissa, sen neljännellä kierroksella, kun vastaan asettui kotonaan Imatran Voima. Kotijoukkue on II divisioonan kärkijoukkueita, joten tiedossa oli kovaa vääntöä nälkäistä sekä liikkuvaa joukkuetta vastaan. Ottelu olikin erittäin jännittävä, jossa maalipaikkoja syntyi molemmille joukkueille kohtuullisen tasaisesti, pallollisen pelin ollessa pitkälti porvoolaisilla. Kotijoukkueen tiivis puolustus piti maalinedustan kuitenkin kiinni ja edustuksen molemmat maalit syntyivätkin ylivoimilla. "Pieni kenttä ja nälkäinen kotijoukkue" Aloitti kommentoinnin valmennuksen Jere Kinanen ja jatkoi "Vastustajalla oli suuri halu kaataa divariporukka ja olimme pakotettuja tiivistämään kahteen kentälliseen, mutta kolmannessa erässä peli olisi pitänyt ratkaista paremmalla viimeistelyllä, sillä paikkoja oli." Varsinainen peliaika päättyi tasatulokseen 2-2 ja kun lisäajallakaan ei tehoja saatu, niin ratkaisu syntyi rangaistuslaukauksilla, jossa porvoolaiset olivat tehokkaampia. Viidestä rankkarista neljä sisään ja jatkopaikka ansaittu. Suomen Cupin viides kierros pelataan 17.11., jolloin myös liigajoukkueet tulevat mukaan. Otteluparit arvotaan lähiviikkoina, kuten myös kotijoukkueet. Parhaimmillaan voimme siis saada Porvoon Aurora-hallin hornankattilaan liigajoukkueen vieraaksi. Onnittelut myös Naisten edustukselle , joka voitti erittäin jännittävässä sekä fyysisessä kotiottelussaan vastustajansa ja eteni myös jatkoon ! Edustuksen seuraava D1varin kotipeli pelataan 06.11, jolloin vastaan asettuu M-Team Vantaalta. Tässä välissä vielä vieraspeli Porin Karhuja vastaan 03.11. Voiman otteluraporttiin tästä linkistä Miesten Suomen Cup virallisille sivuille tästä linkistä |